Bussimatka sujui oikein hyvin ittekseni vain ajattelin. että on mulla rento matkaseuralainen. Tämä siis siitä, että Tarmo nukkui lähestulkoon koko matkan helsinkiin asti. Hyvähän se on, että ottaa matkan rennosti, eisiinämitään. Vihdissä kaikki sujui sitten kyllä ihan hyvin. Tosin Tarmo itse ei ollut aivan mielissään. Vähän oli sen näköinen, että joko me taas ollaan täällä. Oli jo ilta, kun saavuttiin vihtiin.Siitä sitten iltalenkille ja ruuat koirille. Yö sujui hyvin, Tarmo nukkui kanssani olohuoneessa, tosin hän ei ollut sängyssä. Mun luona Tarmo on siis valloittanut sohvan, kun ei sänkyyn pääse nukkumaan.
Lauantaina sitten jo aamupäivällä lähdin Tarmon kanssa kohti Leppävaaraa. Olimme menossa moikkaamaan mun isoäitiä ja hänen koiraansa Ollia. Tarmo ja Olli on tavanneet ennenkin ja niillä on ihan hyvät välit. Ilma oli ulkoiluun sopiva, ja olimmekin reippaita ulkoilijoita. Suunnilleen tunnin me olimme koirien kanssa ulkona. Kuljimme ihanan viljapellon läheltä, ja tottakai piti pysähtyä kuvaamaan. Oltiin Tarmon kanssa sitten yötä Lepuskissa, ja tänään vasta sitten alkuillasta jatkui matka kohti Kuhmoisia. Tänäänkin päivällä tehtiin aika pitkä lenkki, pojilla riitti kyllä mainiosti energia.
Jälleen kun bussiin päästiin niin poika otti homman erittäin rennosti. Ei muutakuin nukkumaan mun jalkojen juureen. Matka helsingistä Kuhmoisiin kestää sen melkein kolme tuntia. Toki välissä ehtii pissalla käyttää koiran. Lahdessa eli puolessavälissä matkaa siihen on hyvä tilaisuus. Kyllä mun poika se vain on niin hyvää matkaseuraa. Onnea on mutkaton ja moneen soputuva koira. tarmon kanssa kaikki sujuu. Yhtään en ole pelännyt sen puolesta täällä kerrostalossa. Poika on jälleen yllättänyt mut positiivisesti. Elämä on mukavaa, kun sen voi jakaa yhdessä maailman parhaimman nelijalkaisen karvaturrin kanssa. Kyllä mulla on sitten hieno koira, mun oma rakas pappa♥
Reissusta :) On mulla komea malli! |
Kesän fiilistelyä☻♥ |
Mun♥ |
Vähän fiilistelen tässä kesää, siksi nämä kuvat valitsin tähän postaukseen. Lisää kuvia laitan myöhemmin!